Leijapäivä ja kevätjuhla

Paljon valmisteltu ja odotettu leijapäivä saapui vihdoin perjantaina 14.6. Samalla vietettiin Helsingin kaupungin Nuorten työpajojen kevätjuhlaa. Sitä varten matkasimme Suomenlinnan  merellisiin maisemiin, jossa toivoimme tuulen olevan suotuisa leijojen lennätykseen. 

Ennen Suomenlinnaa ja leijapäivää, leijat piti ensin valmistaa. Pajalaiset itse suunnittelivat, maalasivat ja kokosivat leijansa. Meillä leijat suunniteltiin omalla pajalla, joiden pohjalta leikattiin sapluunat.

Kankaat painettiin Meritalolla, jossa on kankaanpainanta- ja -värjäysryhmä. Lopuksi leijat mentiin kasaamaan Metalliverstaalle, jossa oli valmiina työkalut sekä hännät ja kepit leijoja varten. Leijojen kahvat valmistivat WooDoolaiset eli puutyöpajan työkokeilijat. Työpajoilla oli monia erilaisia leijoja ja tapoja toteuttaa ne, mikä näkyi ihanasti leijojen värikirjossa ja erilaisuudessa. Kaikki leijat olivat malliltaan rekileijoja. 

Aamu aloitettiin tapaamalla yhdessä Kauppatorin Lauttarannassa. Lautta lähti matkaan 9.20 täynnä työpajanuoria sekä -henkilökuntaa. Onneksi niin aikaisin ei ollut vielä kiireisin matkustusaika, vaikka kesäisin turistit pyörivätkin Suomenlinnassa. 

Aurinko ei paljon pilkistellyt, mutta leijoja lennättäessa tuuli on tärkeämpää ja sitä onneksi saatiin. Leijoja lennätettiin Piperin puistossa. Puiston merellisillä kukkuloilla leijat saivat tuulta alleen ja pian taivas komeili leijojen väriloistossa. 

Aikamme leijoja lennäteltyämme ja ihailtuamme, alkoi kylmä hiipiä iholle. Onneksi lähellä oli eväiden syömiseen tarkoitettu rakennus, jonne pääsimme tuulelta suojaan. Siellä syötiin ja jutusteltiin ja lopulta tuli aika jakaa diplomit. Pajojen ohjaajat kehuivat vuolaasti paitsi diplomien saajia, myös muita työpajalaisia; kaikki ovat tehneet paljon töitä ja päässeet elämässä eteenpäin. Osa on saanut jo töitä tai opiskelupaikan, ja osa vielä etsii omaa polkuaan. Toivottavasti kaikki kuitenkin ovat saaneet jotain käteen ajastaan työpajalla. 

Katso alta video päivän kulusta. Videon kuvasi ja käsitteli Digitalents Academyn työkokeilija Jarkko Särkelä.

ISO KIITOS ja oikein ihanaa kesää kaikille työpajanuorille sekä muille blogin seuraajille!

Blogi jää tämän päivityksen myötä myös kokonaan kesätauolle. Palaillaan syksyllä!

Terveisin Blogitiimi

Viikko 24

Viikko alkoi Ohjaamolla visiitillä, kun kävimme esittelemässä toimintaamme Digitalentsin kanssa. Sen vuoksi aamupala siirtyi tiistaille, jolloin myös Mediapajan kuvausryhmä pääsi nauttimaan antimista.

Maanantaina 10.6. osa joukosta oli ohjaamolla kertomassa toiminnastamme aamupäivällä. Ruokailun jälkeen mentiin pienellä porukalla kokoamaan viime perjantaina värjätyt leijat Metalliverstaalle. Nyt on leijat valmiina leijapäivää varten!  

Tiistaina 11.6. Mediakylpylästä tulee kuvausryhmä taltioimaan materiaalia Helsingin kaupungin Nuorten työpajoja varten. He haastattelevat osaa nuorista videoita varten.

Aamupala siirrettiin tällä viikolla tiistaille.  Arto on koko päivän koulutuksessa, kuitenkin Games Factoryn tiloissa ja käy välillä paikalla. Liikuntatunti on peruttu tältä päivältä.

Keskiviikkona 12.6. Vetovoimala-tiimillä on asiakaspalaveri Thinglink-projektista klo 10.00.  

Torstaina 13.6. Arto lähtee iltapäivällä palaveriin, mutta on muuten normaalisti paikalla.  

Perjantaina 14.6. on leijapäivä! Nyt pääsemme lennättämään huolella valmistamiamme leijoja yhdessä muiden Helsingin kaupungin Nuorten työpajojen kanssa.  Retkipäivään on hyvä varustautua ottamalla mukaan oman istuma-alustan ja pukeutumalla säävarauksella. Jos rankkasateet yllättävät, on takataskussa kuitenkin varasuunnitelma.  

Päivän ohjelma:  
Klo 9.00 kokoontuminen Kauppatorin lauttarantaan 
Klo 9.20 lautta lähtee Suomenlinnaan 
Klo 10.00 Suomenlinnan K-Marketilla eväiden noutaminen ja jakaminen. Siitä siirrymme lennättämään leijoja Piperin puiston ja Kustaanmiekan läheisyyteen.  
Klo 12.00 stipendit ja piknik Piperin puistossa. Jonka jälkeen vapaata oleskelua ja nauttimista (toivottavasti) kauniista kesäpäivästä.  
Klo 14.00 lautta lähtee Kauppatorille.  

Terveisin Blogitiimi

Viikko 23

Viime viikolla Krishna jäi lomalle ja kuu kierähti kesäkuun puolelle. Digitalents Academy jää kesäkuun lopussa tauolle ja nyt on hyvä aika työstää jatkopolkuja, työhakemuksia ja ansioluetteloiden päivityksiä työvalmentajan kanssa. Vedä siis Artoa hihasta, jos hän ei ehdi ensin!

Kuva: Anna Kolosyuk, Unsplash

Tällä viikolla aletaan työstää leijoja ensi viikon leijapäivää varten, jolloin menemme viettämään päivää Suomenlinnaan muiden työpajanuorten kanssa. Leijat suunnitellaan 2-3 hengen ryhmissä. Leijoihin ideoidaan kuva, joka toteutetaan sapluunan ja spray-maalin avulla. Sapluunat tehdään pajalla kartongista ja värjätään Meritalolla loppuviikosta. Ensi viikolla menemme osan porukasta kanssa kokoamaan leijoja maanantaina Metalliverstaalle.

Ensi viikolla Mediakylpylästä tulee kuvausryhmä kuvaamaan materiaalia Nuorten työpajoja varten. He haluavat myös haastatella nuoria lyhyesti projekteistaan sekä ajastaan työpajalla.

Maanantaina 3.6. Elli on poissa Bryggan inspiraatio-päivällä. Arto on paikalla auttamassa työhakemusten ja ansioluetteloiden päivittämisen sekä jatkopolkujen kanssa.

Terttu “Tepa” Ylönen aloittaa Tarjan sijaisena 3.6. alkaen.

Tiistaina 4.6. Arto on koulutuksessa koko päivän. Anna-Mari on pajalla. Pajalla aloittaa kaksi Valma-opiskelijaa. He tulevat Academylle klo 10 Cecilian kanssa.

Keskiviikkona 5.6. Arto on koulutuksessa.

Torstaina 6.6. on Vetovoimala-projektin (Thinglink) palaveri klo 9.

Digitalentsilla on CV-valokuvaus niiden kanssa, joilta kuva puuttuu, lounaan jälkeen klo 12.15.

Arton kanssa jatkopolkujen, työhakemusten ja ansioluetteloiden päivityksiä.

Perjantaina 7.6. aloitetaan aamu toiminnallisella pelillä. Nina on pajalla ja vie iltapäivällä osan porukasta maalaamaan leijoja Meritalolle lounaan jälkeen. Maalatut leijat haetaan maanantaina, kun menemme osan porukan kanssa kokoamaan leijoja Metalliverstaalle.

Arton kanssa jatketaan jatkopolkujen, työhakemusten ja ansioluetteloiden päivityksiä.

P.S. Ensi viikon maanantaina 10.6. ei ole aamupalaa vaan se on siirretty tiistaille 11.6. Tiistailta liikuntapäivä on peruttu ja Mediakylpylästä tullaan kuvaamaan materiaalia Nuorten työpajoja varten.